Sosiaalisen netin maailmasta
Muistatko aikaa ennen Facebookia? Nykyisin palvelusta puhutaan paljon, mutta olemassa se on ollut vasta muutaman vuoden. Facebook on kuitenkin yksi osoitus netin keinoista ja erityisesti halustamme pitää yhteyttä toisiimme.
Blogit olivat olemassa jo kauan ennen Facebookia. Nyt ne ovat osa arkista verkkoviestintää. Blogi voi olla paitsi nettipäiväkisja, niin paljon muuta: sinne voidaan koota esimerkiksi ajankohtaista tietoa tietyn alan tapahtumista tai mukana voi olla useita ylläpitäjiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista aiheista. Yhtä lailla se voi olla osa yrityksen markkinointikampanjaa tai keino viestiä asiakkaille vähän toisella tavalla kuin perinteisin tiedottein.
Blogit ovat suosittuja, koska niiden perustaminen ja ylläpito on helppoa ja maksutonta. Perustamisen jälkeen tuleekin suuria kysymyksiä: mitä sinne kirjoittaisi, miksi, kuinka usein ja miten blogille saisi lukijoita, jos niitä kaipaa?
Viime aikoina myös mm. Twitter on saavuttanut huomita. Erilaisia palveluita siis syntyy, tulee ja menee. Vain mukaan menemällä ja itse toimimalla ymmärtää, miten niitä omassa toiminnassa voisi hyödyntää.
Yritysblogi vaatii suunnittelua
Usein sanotaan, että blogikirjoittaminen on myös helppoa. Teknisesti kyllä, mutta tietysti blogin kirjoittaminen vaatii resursseja. Ennen kaikkea se vaatii asennetta ja ymmärrystä.
Blogeja kirjoittavat ihmiset, eivät yritykset, joten myös tekstien pitää olla toisenlaisia kuin vaikkapa vuosikertomuksissa tai juhlapuheissa. Se, miten yritykset reagoivat kuluttajien blogikirjoitteluun tai muuhun nettinaputteluun, vaatii myös pohdintaa: kommentoidaanko ja jos kommentoidaan, niin milloin ja miten?
Mari Koo on yritys- ja asiantuntijablogi
Viestimielen “yritysblogi” on Mari Koo. Blogissa kerron pohdintoja ja havaintoja omista kiinnostuksenkohteistani. Lisäksi selvitän jatko-opintoihini liittyviä asioita ja raportoin tilaisuuksista, joihin osallistun.
Kenties monen mielestä paljasta blogeissani paljon, mutta itselleni raja on selvä. Koen, että on parempi hallita itse julkisuuttaan myös netissä eli selostaa omin sanoin, kuin antaa se valta kokonaan muille ja pysyä poissa netistä.
Enkä etenkään levittele muihin ihmisiin tai yrityksiin liittyviä tietoja.
“Kepeästä Marinadista asialliseen Kulutusjuhlaan
Aloitin ensimmäisen blogini vuonna 2004, kun olin jo seuraillut suomalaisia blogeja pidempään. En juuri edes kehdannut silloin kertoa kenellekään harrastuksestani ja Mieto marinadi -blogistani, koska se tuntui tosi nörtiltä.
Pari vuotta myöhemmin blogeista olikin tullut jo trendikästä. Samalla itse olin uponnut yhä syvemmälle blogien maailmaan. Kulutusjuhla.comista tuli ryhmäblogi ja päätin, että innostustani olisi hyvä hyödyntää muutenkin. Näin päädyin kuluttajaekonomian jatko-opiskelijaksi, jonka tarkoituksena on tutkailla suomalaisissa blogeissa käytävää kulutuskirjoittelua.
Tunnen siis hyvin blogaajien pohtimat ongelmat ja mietteet. Lisäksi olen laajentanut omaa tuttavaverkostoani melkoisesti blogimiittien myötä.
Olen myös paljon pohtinut sitä, miten yritysmaailma ja kuluttajat voisivat kohdata virtuaalisesti niin, että se hyödyttäisi molempia osapuolia.”
- Mari Koo
Sosiaalisuus kuuluu ihmisten toimintaan myös netissä
Tällä hetkellä puhutaan paljon sosiaalisesta mediasta. Mitkä sovellukset jäävät ja kestävät, millaisina ja miten ne vaikuttavat elämään, se jää vielä nähtäväksi.
Tämä ns. online-elämä on yhä useammalle tärkeässä roolissa, joten sitä ei voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella. Eikä rajaa näiden verkon ja muun elämän välille enää edes voida vetää. Eikä siihen ole tarvettakaan. Me ihmiset olemme sosiaalisuutta kaipaavia, ja kun netti on tehnyt kanssakäymisen yhä helpommaksi, niin miksipä sitä ei hyödynnettäisi.